RODUSTAVanhaenglanninlammaskoira on monipuolinen harrastuskoira, joka soveltuu lähes kaikkiin harrastusmuotoihin. Näyttelyt ovat suosituin harrastusmuoto, mutta lampurin kanssa harrastetaan muutakin; tokoa, agilitya, rallytokoa, nose workia. Paimennusta kokeilleet koirat ovat osoittaneet vahvoja taipumuksia.
Lampurien kanssa voi harrastaa melkein mitä vaan. Ne ovat yleensä nopeita ja innokkaita oppimaan uusia asioita, mutta toisaalta jaksavat toimia pitkäjänteisestikin.
Harrastustoimikunta pyrkii järjestämään vuosittain mm. paimennuspäiviä, jolloin voi tulla kokeilemaan syttyykö koirasi paimentamiseen. Harrastustoimikunta järjestää myös rotupäiviä, joissa on mahdollista kokeilla erilaisia lajeja, ja ennen kaikkea tutustua toisiin harrastajiin ja koiriin. Osallistumme resurssien mukaan myös messuille ja tapahtumiin esittelemään rotua.
|